Ummetus ja ulostuslääkkeet

Ihmisen suoli tyhjenee normaalisti 8–72 tunnin välein ja ummetuksesta puhutaan, kun tyhjentyminen tapahtuu tätä harvemmin tai, jos uloste on niin kiinteää, että ulostaminen on useampina kertoina vaikeaa. Yleisimmät ummetuksen syyt ovat liikunnan puute, vähäkuituinen ravinto, vähäinen nesteiden saanti sekä ulostamistarpeen laiminlyönti. Myös stressi, raskaus, tietyt lääkeaineet ja sairaudet saattavat hidastaa suolen toimintaa.

Ummetuksen hoidossa pyritään aina ensijaisesti vaikuttamaan ummetusta aiheuttaviin tekijöihin. Elintapamuutokset, kuten liikunnan lisääminen, kuitupitoinen ruokavalio, riittävä nesteiden nauttiminen ja säännöllinen ulostamisrytmi ovat ensisijaiset hoitotoimenpiteet. Elintapamuutoksien aikaan saama vaikutus ei ilmene välittömästi, vaan niiden vaikutusta voidaan arvioida vasta 1–2 kuukauden kuluttua. Jotta elintapamuutosten vaikutus ummetuksen ehkäisemiseen säilyisi, tulee muutoksien tulee olla pysyviä.

Toisinaan lääkkeettömät hoitomuodot eivät riitä, tällöin voidaan tarvittaessa turvautua ummetuslääkkeen käyttöön. Ensisijaisena vaihtoehtona osmoottiset ulostuslääkkeet (makrogoli, laktuloosi), jotka pehmentävät kuivunutta ulostemassaa imemällä suoleen nestettä. Ulostemassan tilavuuden kasvaessa suolen toiminta vilkastuu ja ummetus helpottaa. Osmoottisten ulostuslääkkeiden vaikutus alkaa noin 1-3 vuorokauden kuluessa. Valmisteet sopivat myös lapsille, vanhuksille ja odottaville äideille.

Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää ravintokuituja. Suolen sisältöä lisäävät ulostuslääkkeet (ispaghula) sisältävät ravintokuituja, jotka lisäävät ulosteen massaa ja vilkastuttavat suolen toimintaa. Niiden ummetusta helpottava vaikutus alkaa yleensä noin 1-3 päivän kuluessa. Hoidon aikana on tärkeää juoda riittävästi nestettä. Valmisteita voidaan käyttää pidempiäkin aikoja turvallisesti ja ne ovat käyttökelpoisia myös raskauden aikana.

Suolta stimuloivia laksatiiveja, kuten sennaglykosideja, bisakodyyliä ja natriumpikosulfaattia, suositellaan vasta, jos muut keinot eivät auta. Ne kiihdyttävät suolen toimintaa. Vaikka ne ovat varsin tehokkaita vaikutuksiltaan, ne soveltuvat vain tilapäiseen käyttöön. Pitkäaikaisesti käytettyinä suolta stimuloivat ulostuslääkkeet saattavat heikentää suolen toimintaa. Suolta stimuloivat ulostuslääkkeet eivät sovi iäkkäille.

Akuutin tilanteen laukaisuun voidaan käyttää peräruiskeita. Ne lisäävät ulostemassan kosteutta, pehmentävät ulostetta ja helpottavat ulostusta. Vaikutus alkaa nopeasti 5-15 minuutissa.

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos itsehoito ei ole auttanut 1-2 viikossa tai jos ilmenee huonovointisuutta, laihtumista, veriulosteita, pahenevia vatsakipuja, ulostamiseen liittyvää kipua tai jos suolen toiminta muuttuu yhtäkkisesti.
AGIOCUR (1 × 250g)

Agiocur on kasvirohdosvalmiste, jonka sisältämät kuidut saavat aikaan kovan ulosteen pehmenemisen ja ulosteen tilavuuden kasvun ja siten lisäävät suolen supistusliikkeitä. ...

Katso tuotteen tiedot
6,89 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
AGIOCUR (1 × 1000g)

Agiocur on kasvirohdosvalmiste, jonka sisältämät kuidut saavat aikaan kovan ulosteen pehmenemisen ja ulosteen tilavuuden kasvun ja siten lisäävät suolen supistusliikkeitä. ...

Katso tuotteen tiedot
20,50 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
AGIOLAX (1 × 250g)

Agiolax on kasvirohdosvalmiste, joka on tarkoitettu tilapäisen ummetuksen lyhytaikaiseen hoitoon. Valmiste sisältää kahta erityyppistä ulostuslääkettä eli laksatiivia: ispagulansiementä, ispagulansiemenkuorta (ns. ...

Katso tuotteen tiedot
10,78 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
AGIOLAX (1 × 1000g)

Agiolax on kasvirohdosvalmiste, joka on tarkoitettu tilapäisen ummetuksen lyhytaikaiseen hoitoon. Valmiste sisältää kahta erityyppistä ulostuslääkettä eli laksatiivia: ispagulansiementä, ispagulansiemenkuorta (ns. ...

Katso tuotteen tiedot
30,82 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
COLONSOFT (50 × 14g)

ColonSoft on tilapäisen ummetuksen hoitoon sekä kuivuneen, suolessa pitkään olleen ulostemassan (ulostetukkeuma) pehmentämiseen tarkoitettu valmiste. Sen vaikuttava aine makrogoli sitoo ...

Katso tuotteen tiedot
43,15 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
COLONSOFT (16 × 14g)

ColonSoft on tilapäisen ummetuksen hoitoon sekä kuivuneen, suolessa pitkään olleen ulostemassan (ulostetukkeuma) pehmentämiseen tarkoitettu valmiste. Sen vaikuttava aine makrogoli sitoo ...

Katso tuotteen tiedot
16,97 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
DUPHAGOL 13,8 g (1 × 20kpl)

Duphagol on ulostuslääke, jota käytetään pitkäaikaisen ummetuksen hoitoon aikuisille, nuorille ja iäkkäille. Valmistetta käytetään myös ulostetukkeuman hoitoon. Valmistetta ei suositella alle ...

Katso tuotteen tiedot
19,90 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
DUPHAGOL 13,8 g (1 × 50kpl)

Duphagol on ulostuslääke, jota käytetään pitkäaikaisen ummetuksen hoitoon aikuisille, nuorille ja iäkkäille. Valmistetta käytetään myös ulostetukkeuman hoitoon. Valmistetta ei suositella alle ...

Katso tuotteen tiedot
35,61 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
DUPHAGOL 13,8 g (2 × 50kpl)

Duphagol on ulostuslääke, jota käytetään pitkäaikaisen ummetuksen hoitoon aikuisille, nuorille ja iäkkäille. Valmistetta käytetään myös ulostetukkeuman hoitoon. Valmistetta ei suositella alle ...

Katso tuotteen tiedot
55,51 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
DUPHAGOL JUNIOR 6,9 g (1 × 30kpl)

Duphagol Junior on veteen liuotettava ummetuslääke, jota käytetään 2 - 11-vuotiaiden lasten pitkäaikaisen ummetuksen hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
21,20 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
DUPHAGOL JUNIOR 6,9 g (1 × 50kpl)

Duphagol Junior on veteen liuotettava ummetuslääke, jota käytetään 2 - 11-vuotiaiden lasten pitkäaikaisen ummetuksen hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
29,80 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
DUPHALAC 667 mg/ml (1 × 200ml)

Duphalac sisältää laktuloosia, joka helpottaa ummetusta ja vaikuttaa myönteisesti suoliston bakteerikantaan. Duphalac-valmiste sopii käytettäväksi aina kun tarvitaan apua tilapäiseen tai ...

Katso tuotteen tiedot
7,47 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
DUPHALAC 667 mg/ml (1 × 500ml)

Duphalac sisältää laktuloosia, joka helpottaa ummetusta ja vaikuttaa myönteisesti suoliston bakteerikantaan. Duphalac-valmiste sopii käytettäväksi aina kun tarvitaan apua tilapäiseen tai ...

Katso tuotteen tiedot
12,91 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
DUPHALAC 667 mg/ml (1 × 1000ml)

Duphalac sisältää laktuloosia, joka helpottaa ummetusta ja vaikuttaa myönteisesti suoliston bakteerikantaan. Duphalac-valmiste sopii käytettäväksi aina kun tarvitaan apua tilapäiseen tai ...

Katso tuotteen tiedot
14,51 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
DUPHALAC 950 mg/g (20 × 10g)

Duphalac sisältää laktuloosia, joka helpottaa ummetusta ja vaikuttaa myönteisesti suoliston bakteerikantaan. Duphalac-jauhe on pakattu annospusseihin, joita on helppo käyttää ja ...

Katso tuotteen tiedot
16,82 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
DUPHALAC 950 mg/g (50 × 10g)

Duphalac sisältää laktuloosia, joka helpottaa ummetusta ja vaikuttaa myönteisesti suoliston bakteerikantaan. Duphalac-jauhe on pakattu annospusseihin, joita on helppo käyttää ja ...

Katso tuotteen tiedot
33,72 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
DUPHALAC FRUIT 667 mg/ml (1 × 500ml)

Duphalac Fruit on laktuloosia sisältävä, luumun makuinen ulostuslääke tilapäisen ummetuksen hoitoon. Sitä käytetään myös ulosteen pehmentämiseen esimerkiksi silloin, kun on peräpukamia tai ...

Katso tuotteen tiedot
12,91 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
Elixi Bene Gastrobene (30 × 10g)

Pellavansiemenrouhevalmiste, joka sisältää myös maitohappobakteeria.

Katso tuotteen tiedot
20,60 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
Elixi Bene Heartbene (1 × 300g)

Heartbene sisältää kasvisteroleita.

Katso tuotteen tiedot
20,81 €
Fructolax Helpotus tabl hedelmä ja kuitu (1 × 30kpl)

Fructolax on helppokäyttöinen hedelmä- ja kuitutabletti tukemaan säännöllistä suolentoimintaa luonnollisesti ja hellävaraisesti mutta silti tehokkaasti.   

Katso tuotteen tiedot
21,25 €
KLYX (1 × 120ml)

Klyx sisältää dokusaattinatriumia ja sorbitolia ja sitä käytetään tilapäisen ummetuksen hoitoon ja suolen tyhjentämiseen ennen tähystystä, lantioseudun röntgentutkimusta sekä synnytystä. ...

Katso tuotteen tiedot
11,11 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
LACTULOS RATIOPHARM 667 mg/ml (1 × 300ml)

Lactulos ratiopharm on ummetuslääke, jonka vaikuttava aine on laktuloosi. Lactulos ratiopharm vaikuttaa alentamalla suolen sisällön pH:ta ja keräämällä suoleen nestettä, ...

Katso tuotteen tiedot
7,50 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
LACTULOS RATIOPHARM 667 mg/ml (1 × 500ml)

Lactulos ratiopharm on ummetuslääke, jonka vaikuttava aine on laktuloosi. Lactulos ratiopharm vaikuttaa alentamalla suolen sisällön pH:ta ja keräämällä suoleen nestettä, ...

Katso tuotteen tiedot
11,14 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
LACTULOS RATIOPHARM 667 mg/ml (1 × 1000ml)

Lactulos ratiopharm on ummetuslääke, jonka vaikuttava aine on laktuloosi. Lactulos ratiopharm vaikuttaa alentamalla suolen sisällön pH:ta ja keräämällä suoleen nestettä, ...

Katso tuotteen tiedot
14,01 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 3–7 arkipäivää)
LAXOBERON 2,5 mg (1 × 50kpl)

Laxoberonia käytetään vaikean ummetuksen lyhytaikaiseen hoitoon. Laxoberon sisältää natriumpikosulfaattia, joka tarjoaa lievitystä ummetusoireisiin yleensä noin 6-12 tunnin kuluessa lääkkeen otosta. ...

Katso tuotteen tiedot
14,44 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
LAXOBERON 7,5 mg/ml (1 × 30ml)

Laxoberonia käytetään vaikean ummetuksen lyhytaikaiseen hoitoon. Laxoberon sisältää natriumpikosulfaattia, joka tarjoaa lievitystä ummetusoireisiin yleensä noin 6-12 tunnin kuluessa lääkkeen otosta. ...

Katso tuotteen tiedot
14,67 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
Laxosoft oraaliliuos makrogoli 4000:ta 5 g/10 ml (1 × 250ml)

LAXOSOFT® on lääkinnällinen valmiste, jota käytetään ummetuksen oireenmukaiseen hoitoon ja kovien ulosteiden pehmentämiseen.

Katso tuotteen tiedot
9,46 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
LEVOLAC 670 mg/ml (1 × 200ml)

Levolac on ummetuslääke. Se on pehmeä ja tehokas hoito ummetukseen ja sopii kaikenikäisille. Levolac sisältää laktuloosia, joka kulkeutuu muuttumattomana paksusuoleen. ...

Katso tuotteen tiedot
7,81 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
LEVOLAC 670 mg/ml (1 × 500ml)

Levolac on ummetuslääke. Se on pehmeä ja tehokas hoito ummetukseen ja sopii kaikenikäisille. Levolac sisältää laktuloosia, joka kulkeutuu muuttumattomana paksusuoleen. ...

Katso tuotteen tiedot
13,12 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on alle 3 arkipäivää)
LEVOLAC 670 mg/ml (1 × 1000ml)

Levolac on ummetuslääke. Se on pehmeä ja tehokas hoito ummetukseen ja sopii kaikenikäisille. Levolac sisältää laktuloosia, joka kulkeutuu muuttumattomana paksusuoleen. ...

Katso tuotteen tiedot
15,00 €